Kesälukioseura on 55-vuotias koulutusalan järjestö, jonka kursseille osallistuu vuosittain noin 500 lasta ja nuorta eri puolilta Suomea. Kesälukioiden ohella seura järjestää leirimuotoisia oman äidinkielen ja kulttuurin kursseja pakolaistaustaisille lapsille ja nuorille. Seuran toiminta rahoitetaan pääasiassa opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksella sekä STEA:n Veikkauksen tuotoista myöntämällä avustuksella.

Toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluu seuran toimiston päivittäisen työn johtaminen, talouden suunnittelu ja hallinnointi, toiminnan suunnittelu ja kehittäminen, kurssihenkilöstön työn ohjaaminen, toiminnan tulosten seuranta sekä mahdolliset kehittämishankkeet. Lisäksi toiminnanjohtaja työskentelee seuran luottamusjohdon kanssa.

Meille on tärkeää, että olet kiinnostunut ihmisistä, tunnistat heidän osaamisensa ja uskallat luottaa. Lisäksi pidät huolen siitä, että toiminnan keskiössä ovat lapset ja nuoret. Työ voi olla mainio näköalapaikka sellaiselle, joka haluaa kokeilla, miten omat taidot riittävät järjestön johtamiseen.

Toivomme, että sinulla on:

  • lukiokoulutuksen tuntemusta
  • kiinnostusta kesälukiotoiminnan lisäksi työskennellä myös lasten ja nuorten kulttuuri-identiteettiä tukevan toiminnan parissa
  • rohkeutta kohdata ja ratkaista ennalta-arvaamattomia tilanteita
  • valmiudet olla vastuussa lasten ja nuorten leirimuotoisesta toiminnasta
  • osaamista järjestön talouden pyörittämiseen
  • kokemusta avustusten hakemiseen ja raportointiin liittyvästä työstä (erityisesti kokemus STEA-avustuksista katsotaan eduksi)
  • organisointi- ja paineensietokykyä
  • valmiutta olla henkilöstön tukena ja käytettävissä
  • matala kynnys osallistua myös kurssien käytännön järjestelyihin
  • ennen kaikkea halua oppia ja kehittyä

Toimit esihenkilönä 3–4 hengen työyhteisössä, jossa työskentelee työssään viihtyviä avoimeen ja kannustavaan työilmapiiriin tottuneita alansa osaajia. Keväällä seuran osaajien joukko kasvaa, sillä kesän kursseilla työskentelee n. 80 opettajaa ja ohjaajaa määräaikaisissa työsuhteissa.

Tehtävä on määräaikainen perhevapaan sijaisuus, joka alkaa sopimuksen mukaan toukokuussa. Palkkaus on välillä 3100–3500€/kk ja se määritellään hakijan osaamisen ja kokemuksen mukaan. Työssä noudatetaan kokonaistyöaikaa ja työssä täytyy olla valmis työskentelemään kesäaikaan. Kesälukioseuran toimisto sijaitsee Kruununhaassa Helsingissä.

 Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi hakulomakkeella viimeistään 7.3.2021.

Haastattelut pyritään toteuttamaan viikoilla 10–11. Ensimmäinen haastattelukierros toteutetaan etäyhteydellä. Jatkohaastattelut järjestetään seuran toimistolla.

Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Maija Kukkola tiistaisin klo 10–12 ja torstaisin klo 15–17, p. 050 367 48 55, maija.kukkola(at)kesalukioseura.fi