Kesälukioseura on 60-vuotisjuhlavuottaan viettävä koulutusalan järjestö, jonka kursseille osallistuu vuosittain noin 500 lasta ja nuorta eri puolilta Suomea. Kesälukioiden ohella seura järjestää leirimuotoisia oman äidinkielen ja kulttuurin kursseja pakolaistaustaisille lapsille ja nuorille. Seuran toiminnassa tärkeitä arvoja ovat luovuus, yhteisöllisyys, avarakatseisuus ja yhdenvertaisuus. Seuran toiminta rahoitetaan pääasiassa opetus- ja kulttuuriministeriön sekä STEA:n myöntämillä avustuksilla.

Toiminnanjohtajan monipuolisiin tehtäviin kuuluu seuran toimiston päivittäisen työn johtaminen, talouden suunnittelu ja hallinnointi, toiminnan strateginen suunnittelu ja kehittäminen, kurssihenkilöstön rekrytointi ja työn ohjaaminen, toiminnan tulosten seuranta ja raportointi sekä mahdolliset kehittämishankkeet. Lisäksi toiminnanjohtaja työskentelee seuran luottamusjohdon kanssa.

Toiminnanjohtaja toimii esihenkilönä 3–4 hengen työyhteisössä, jossa työskentelee työssään viihtyviä avoimeen ja kannustavaan työilmapiiriin tottuneita alansa osaajia. Keväällä seuran osaajien joukko kasvaa, sillä kesän kursseilla työskentelee n. 80 opettajaa ja ohjaajaa määräaikaisissa työsuhteissa.

Meille on tärkeää, että olet kiinnostunut ihmisistä, tunnistat heidän osaamisensa ja uskallat luottaa. Lisäksi pidät huolen siitä, että toiminnan keskiössä ovat lapset ja nuoret. Arvostamme sitä, että sinulla on aitoa kiinnostusta seuran toimintaa kohtaan ja annettavaa myös toiminnan sisältöjen kehittämiseen. Tehtävään valittavalta edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa sekä sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa. Myös muu kielitaito katsotaan eduksi.

Toivomme, että sinulla on:

  • lukiokoulutuksen tuntemusta
  • kiinnostusta kesälukiotoiminnan lisäksi työskennellä myös lasten ja nuorten kulttuuri-identiteettiä tukevan toiminnan parissa
  • kokemusta esihenkilötyöstä
  • kiinnostusta monikulttuuriseen työhön
  • rohkeutta kohdata ja ratkaista ennalta-arvaamattomia tilanteita
  • valmiudet olla vastuussa lasten ja nuorten leirimuotoisesta toiminnasta
  • osaamista järjestön talouden hallinnointiin
  • kokemusta järjestöavustusten hakemisesta ja raportoinnista (esim. STEA, OKM)
  • organisointi- ja paineensietokykyä
  • valmiutta olla henkilöstön tukena ja käytettävissä
  • matala kynnys osallistua myös kurssien käytännön järjestelyihin

Tehtävä on määräaikainen perhevapaan sijaisuus, joka alkaa sopimuksen mukaan toukokuussa. Palkkaus on välillä 3800–4000€/kk ja se määritellään hakijan osaamisen ja kokemuksen mukaan. Lisäksi tarjotaan lounasetu. Työssä noudatetaan kokonaistyöaikaa, ja työssä täytyy olla valmis työskentelemään kesäaikaan. Kesälukioseuran toimisto sijaitsee Sturenkadulla Helsingissä. Työtä tehdään pääasiassa toimistolta käsin, mutta työskentely osittain etänä on myös mahdollista.

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi viimeistään 9.3.2025 osoitteessa https://kesalukioseura.fi/rekry/hae-toiminnanjohtajan-sijaisuutta/

Haastattelut pyritään toteuttamaan viikolla 12.

Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Maija Kukkola tiistaisin klo 10–11 ja torstaisin klo 14–15, p. 050 367 48 55, maija.kukkola(at)kesalukioseura.fi