Garmiyan potretti.

Garmiyan, 27

Proviisoriopiskelija
Tullut Suomeen Kurdistanista, Iranista vuonna 2001

”Tulimme Suomeen kiintiöpakolaisina. Muuttohetkellä asuimme perheeni kanssa ulkomaalaisina Irakissa Al-Tashin leirillä, johon olimme muiden Iranin kurdien tavoin tulleet sotaa pakoon.

Alun perin minusta piti tulla lääkäri. Haaveilin lääkärin ammatista jo lapsena, ja lukion jälkeen hain opiskelemaan lääketiedettä. Ajatus lääkäriksi tulemisesta oli niin voimakas, että se esti minua edes miettimästä muita aloja. Muutaman yrityksen jälkeen päätin kuitenkin katsoa muita vaihtoehtoja.

Kiinnostuin farmasian alasta, kun minulle selvisi, mitä farmaseutin työ pitää sisällään. Terveysala yleisesti oli kiinnostanut minua pitkään, mutta minua alkoi entistä enemmän kiehtoa erityisesti lääkkeet sekä niiden vaikutus.

Turussa aloittamani kemian opinnot vaihtuivat lopulta farmasian opiskeluun Helsingin yliopistossa. Valmistuin farmaseutiksi vuonna 2016, ja tällä hetkellä opiskelen proviisoriksi Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa. Tutkintoni on gradua vaille valmis. Opiskeluaika on ollut arvokasta, vaikkakin välillä hyvin stressaavaa. Tietotaidon lisäksi opinnoissa oppii tuntemaan itseään paremmin ja kehittämään heikkouksiaan.

Farmasian alalla työnkuva voi olla hyvin vaihteleva riippuen siitä, mihin itse pyrkii ja päätyy töihin. Farmaseutti ja proviisori voivat apteekin lisäksi työskennellä teollisuudessa, sairaaloissa sekä julkisella sektorilla erilaisissa asiantuntijatehtävissä. Hienointa tässä alassa on mielestäni se, että voi itse ainakin jossain määrin vaikuttaa siihen, mihin suuntaan työura etenee.

Minulle on kertynyt työkokemusta jo usemmalta vuodelta. Ensimmäinen kesätyöni oli puutarhatyötä. Farmaseuttiopintojen ohessa työskentelin monta vuotta kaupassa myyjänä. Farmaseutiksi valmistumisen jälkeen olen aina maisteriopintojen salliessa tehnyt töitä apteekeissa. On ollut kiva kohdata erilaisia ihmisiä työssä.

Muiden auttaminen työn avulla tuottaa minulle suurta iloa ja merkitystä elämään. Parasta työelämässä on jatkuva uusien asioiden oppiminen. Haaveilen työstä, joka on tarpeeksi haasteellinen, niin että pääsen kehittymään ja voin edetä uralla. Myös hyvä työilmapiiri ja työkaverit ovat minulle tärkeitä.

Koen, että olen saanut Suomessa samanlaisen mahdollisuuden yrittää kuin muutkin. Välillä kuitenkin, vaikka hyvin harvoin, kohtaan yllättäviä tilanteita. En ota näitä kohtaamisia henkilökohtaisesti, mutta yritän aina antaa palautetta asiasta, että syntyisi enemmän yhteisymmärrystä.

Olen mielestäni sopeutunut hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan ja muodostanut tasapainoisen identiteetin kurdikulttuurin ja suomalaisen kulttuurin välillä. Pakolaisuus vaikuttaa elämääni enää hyvin vähän.”

Mieti rohkeasti erilaisia vaihtoehtoja, äläkä yhtään rajoita valintojasi siinä pelossa, ettet taustasi takia pärjäisi. Aseta mahdollisimman korkeita tavoitteita ja luota omiin kykyihisi. Jos et ensimmäisellä kerralla pääse opiskelemaan haluamaasi alaa, yritä sinnikkäästi uudestaan.