”Halusin lapsuudesta asti hävittäjälentäjäksi. Kirjoitin ylioppilaaksi IB-lukiosta, ja kirjoitusten jälkeen pyrin Ilmasotakouluun. Samalla hain myös yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa, koska se oli harrastus, josta olisin voinut saada vara-ammatin jäädessäni eläkkeelle lentäjän työstä. Armeijan kutsunnoissa kuulin, etten voi päästä Ilmasotakouluun, jos käytän silmälaseja. Niin fysiikkaharrastukseni muuttui koulutuspoluksi.

Olen tehnyt töitä 14-vuotiaasta asti. Ensimmäinen työni oli lehdenjakajan pesti. 16-vuotiaana hain puhelinmyyjäksi myös. Molemmat työt jatkuivat, kunnes valmistuin lukiosta. 18-vuotiaana hain tulkiksi, mutta minua pidettiin liian nuorena siihen työhön, joten hain koulunkäyntiavustajaksi. Kahden vuoden ajan tein yliopisto-opintojeni ohessa erilaisia koulunkäyntiavustajan töitä ympäri pääkaupunkiseutua. Sitten tulkkikeskus otti minuun yhteyttä ja tarjosi tulkkaustyötä. Ilmeisesti Suomessa ei ollut kovin monta tulkkia, joka osaisi sekä pashtoa että daria natiivitasoisesti.

Opiskeluaikana hain aktiivisesti oman alan töitä, mutta tuntui siltä, että kukaan ei halunnut antaa huivipäiselle maahanmuuttajanaiselle mahdollisuutta. Lopulta kävi kuitenkin tuuri ja pääsin kesän ajaksi tutkimusavustajaksi Ilmatieteenlaitokselle.

Kolmantena opiskeluvuonna lähdin vuodeksi opiskelijavaihtoon Etelä-Koreaan, jossa työskentelin puoli vuotta Samsungin laboratoriossa. Kun palasin Etelä-Koreasta, sain taas tutkimusavustajan paikan Ilmatieteenlaitokselta. Samaan aikaan aloitin työn myös elektroniikan tutkimuslaboratoriossa Helsingin yliopiston fysiikan laitoksella.

Kun sopimukseni päättyi Ilmatieteenlaitokselle, aloin panostaa täysiaikaisesti tutkimustyöhön tutkimuslaboratoriossa. Opin työssä paljon, mutta rahoitustilanne oli heikko, eikä työstä maksettu palkkaa. Rahoitin elämiseni tekemällä tulkkaustöitä. Lopulta yksi projekteistamme sai rahoitusta, ja meille oli varaa maksaa pientä palkkaa.

Olen kasvanut Suomessa, mutta pakolaisuuteni, ihonvärini ja ”erikoinen” nimeni määrittää sen, etten edelleenkään ole tarpeeksi hyvä ollakseni suomalainen. Olen kokenut rakenteellista rasismia niin monta kertaa, etten osaa edes laskea. Rasismin lisäksi minun alallani naisia aliarvioidaan, joten joudun usein taistelemaan erilaisia ennakkoluuloja vastaan. Nämä ennakkoluulot liittyvät vakaumukseeni, sukupuoleeni ja vaatetukseeni. Esimerkiksi huivin käyttö tuntuu monen mielestä tarkoittavan, etten ajattele itsenäisesti, vaan joku mies kotona määrää minun tekemisiäni.

Tällä hetkellä työskentelen esimiesroolissa cleantech-startupissa. Parasta työssäni on, että opin jatkuvasti uutta ja pääsen vaikuttamaan siihen, miten teen työtäni. Saan myös matkustaa yllin kyllin. Työ tuo elämääni merkitystä ja kokemuksen siitä, että olen osa yhteiskuntaa.

Tulevaisuudessa haluan perustaa oman teknologia-alan yrityksen. Sitä ennen haluan kuitenkin päästä mahdollisimman pitkälle nykyisessä työssäni.”