Tänään alkaa Lapsen oikeuksien viikko, jonka teemana on oikeus oppia.
Yksi vuosituhannen vaihteessa YK:n asettamista kestävän kehityksen tavoitteista oli saada kaikki maailman lapset kouluun vuoteen 2015 mennessä. Tavoite jäi saavuttamatta, ja viimeisen vuosikymmenen aikana edistyminen on ollut huolestuttavan hidasta. Edelleen noin 251 miljoonaa lasta ja nuorta on koulutuksen ulkopuolella. Erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja konfliktialueilla elävien sekä sieltä paenneiden lasten mahdollisuudet saada koulutusta ovat edelleen hyvin rajalliset. Maailman pakolaislapsista vain alle puolet käy koulua.
Kouluun pääsy itsessään ei kuitenkaan vielä takaa oppimista. Unescon selvitys vuonna 2017 paljasti, että yli puolet maailman lapsista ei opi lukemaan ja laskemaan, vaikka he käyvät koulua. Taustalla on monia syitä, kuten aliravitsemus, opettajien puutteellinen koulutus ja liian suuret ryhmäkoot. Yhdeksi suurimmista syistä oppimisen kriisiin on kuitenkin tunnistettu se, että jopa 500 miljoonaa lasta joutuu käymään koulua vieraalla kielellä – eli muulla kuin omalla äidinkielellään.
Suomen peruskouluissa on arviolta noin 60 000–70 000 lasta ja nuorta, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Tasa-arvoisena pidetty koulutusjärjestelmämme ei ole onnistunut poistamaan taustan vaikutusta koulumenestykseen, vaan tutkimuksissa vieraskielisten lasten ja nuorten on todettu pärjäävän perustaidoissa muita heikommin ja aloittavan ikätovereitaan harvemmin jatko-opinnot toisen asteen jälkeen.
Selityksiä vieraskielisten oppilaiden haasteille on etsitty muun muassa heikosta suomen kielen taidosta, kiusaamisesta ja perheiden sosioekonomisesta asemasta. Vähemmälle huomiolle on jäänyt näkökulma oman äidinkielen roolista oppimisessa. Jos äidinkieli mainitaan, se näyttäytyy usein kielteisessä valossa; oman kielen ”liiallinen” käyttäminen saatetaan esimerkiksi nähdä esteenä kotoutumiselle ja suomen kielen oppimiselle.
Selvää on, että harva maahanmuuttaja pärjää Suomessa pelkästään omalla äidinkielellään. Tutkimuksista kuitenkin tiedetään, että syvällinen oman äidinkielen osaaminen luo vahvan pohjan kaikelle oppimiselle, myös muiden kielten oppimiselle. Erityisesti monikielisille lapsille oma äidinkieli voi toimia sillanrakentajana, joka helpottaa suomen kielen omaksumista. Kun lapsi voi ensin hahmottaa uusia käsitteitä ja ilmiöitä omalla kielellään, hänellä on paremmat edellytykset ymmärtää ja omaksua vastaavia asioita toisella kielellä.
Vaikka äidinkielen merkitys oppimisessa on kiistaton, monikielisyyden tukeminen herättää Suomessa yhä keskustelua ja vastustustakin. Tämä näkyy myös suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Toisaalta järjestelmämme on saanut kiitosta kielitietoisuudestaan ja kokonaisvaltaisesta lähestymistavastaan oppilaisiin, mutta käytännön tasolla omakielisen tuen arvoa ei silti aina nähdä, eikä siihen myöskään resursoida.
Vieraskieliset oppilaat ovat myös keskenään epätasa-arvoisessa asemassa oman äidinkielen opetukseen osallistumisen osalta. Etenkin pienemmillä paikkakunnilla ja harvinaisemmissa kieliryhmissä lapsi jää usein ilman oman äidinkielen opetusta ja samalla myös ilman omakielisen vertaisryhmän tuomaa tukea. Suurin vastuu oman kielen kehittymisestä jää siten vapaa-ajalle ja vanhempien harteille.
Tämä näkyy koulujen loma-aikaan järjestettävillä oman äidinkielen ja kulttuurin leireillämme, joille tulee osallistujia ympäri Suomea. Leirimme ovat monelle pakolaisena Suomeen tulleelle lapselle ainoa mahdollisuus käyttää ja oppia omaa kieltä muiden samantaustaisten lasten kanssa. Kielen lisäksi lapset oppivat leirillä lisää myös kulttuuritaustastaan ja saavat vahvistusta identiteetilleen. Leirien vaikuttavuus piilee paitsi vertaistuen voimassa, myös niiden välittämässä viestissä: sinun kieli- ja kulttuuritaustasi on tärkeä ja vaalimisen arvoinen.
Oman äidinkielen osaaminen ei ole vain oikeus, se on myös voimavara, jonka tukemiselle on vahvat pedagogiset perusteet. Jos haluamme taata lapsille tasavertaiset mahdollisuudet oppia, meidän on syytä tunnustaa myös oman äidinkielen merkitys osana oppimista ja kasvua.
Mari Hakala
Kirjoittaja toimii Kesälukioseurassa pakolaistaustaisille lapsille ja nuorille suunnattujen kurssien suunnittelijana.